Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
26.09.2010 - 23:30

... viimeisimmästä päivityksestä.

Lyhykäisesti siis;

  • Minun lähihoitajakoulutusta viedään toista ja sitä viimeistä vuotta, täytyy myöntää että opiskelu motivaationi on ollut hieman lasku suhdanteessa mutta jos se siittä nousisi viimeistään työharjoittelussa joka alkaa jo kolmen viikon päästä.
  • Tinkan kanssa kävimme tekasemassa BHn 1.8.2010
  • Laumaamme on saapunut labradorineiti Jade. Tällä neidillä on ikää viiden vuoden verran ja toimii "terapia koiranamme" sekä muuten vain yleisenä päivän piristäjänä, aivan mainio tapaus!  Kuvia myöhemmin.
  • Troyen's Öykkäri alias Sökö kävi Ventelällä kuvattavana ja tuomioksi tuli B/A ja 0/0 sekä selkä terve.
  • Minut pätevöitiin SPL koulutusohjaajaksi ja Antti SPL maalimieheksi heinäkuussa 2010.

Päivät menevät suunnatonta vauhtia eteenpäin, on koirien treenejä, koulutuksia ja kilpailuja ympäri Suomen. Talvi on kuitenkin vääjäämättä tulossa ja tahti koiraurheilun parissa hieman laantuu. Noh.. koulussa riittää sitten senkin edestä hommaa esimerkiksi päättötyön parissa.

Ruususen Daisy Gamgee "Jade"

Sorsastamassa

Välissä vesillä

Kotona kera nallen

 

11.08.2009 - 11:24

Talo

Koirien tarhat (vielä puuttuu katto ja maali)

11.08.2009 - 10:39

On ollu niin paljon tekemistä koko kesän, ettei ole paljon tarvinnut miettiä, että mitä tekisi. Listataanpa lyhkäisesti asioita..

- ostettiin omakotitalo jota sitten pintarempattiin meidän näköiseksi kesäkuun ajan
- muutettiin
- järjesteltiin meidän häitä ja vietettiin ne 1.8
- koiria ollaan saatu kiikuttaa lekurille harva se päivä, silmätulehduksia, ontumisia ja käärmeen purema, oon sanonukkin et meidän pitäis saada joku kanta-asiakaskortti sille eläinklinikalle missä koirat käytämme Nauru
Käärmeenpurema sattui Tikolle työmaalla lauantai päivänä. Päivystävä lekuri ei tehty mitään, ei siis laittanu koiraa edes tippaan. Minä ihmettelin (olin polttareitani viettämässä silloin Oulussa) kun Antti oli niin allapäin ku soitin. Antti vei sitten koiran maanantaina "meidän" klinikallemme jossa Tiksu sai hoitoa ja lääkkeet. Mitä opimme sitten tästä, hyvät ihmiset, vaatikaa eläinlääkäriä laittamaan koiranne ainakin tiputukseen kyyn pureman jälkeen. No kaikki on kuitenkin hyvin ja Tiksu on nyt kuitenkin kunnossa ja alkaa olemaan pikkuhiljaa jo oma itsensä.
- huomenna minä lähden kouluun, pääsin opiskelemaan lähihoitajaksi lappeeseen Etelä-Karjalan ammattiopistoon. Sillä alalla nyt pitäisi ainakin töitä riittää.
Eilen illalla tapahtui aika hauska juttu. Olin ottamassa kuivia pyykkejä kuivumasta telineeltä, kun nostin Antin boksereita alkoi kuulumaan semmoinen kärttynen kätinä. Minähän säikähin et mikä ihme niissä boksereissa on. Sieltä mönki nukkumassa ollut lepakko ja tuijotteli minua vihaisesti ku hänet herättämään tulin. Otin bokserit harjan varrelle ja vein koko hela hoidon kuusiaidallemme josta lepakko sitten pimeän tultua sai lähteä yön metsästysretkilleen rauhassa.

Sieltä se lepakko mönki

 

Kannetaan koko hela hoito rauhallisempaan paikkaan. Antti ei kyl aikonu piettää enään noita boksereita Nauru

25.05.2009 - 09:59

Tänään tuli postissa kirje Helsingin yliopistolta joissa oli vastaukset viime kesänä otettuihin verikokeisiin, Tinka ei kanna perianalfisteliaa. Hyvä niin, ei tarvitse pähkäillä niin v:mäisen taudin kanssa.

Tinkan jäljet menivät mainiosti. Otettiin sellainen neljän päivän jälkipumpsi ja nyt pari päivää taukoa ja sitten taas aloitellaan. Tinkan motivaatio jäljelle ja erityisesti ruokaan on kasvanu ja näin ollen se on helpommin motivoitavissa.

Pentu kasvaa ja kasvaa.. Kyllä se on välissä niiiiiin omapäinen ja vilkas. Jäljellä sil on intoa välissä jopa liiaksi asti mutta erästä lainatakseni parempi niin että koirassa on jotain karsittavaa, mitään sinne ei saa "laitettua".   

21.05.2009 - 13:13

Tinkan varvas on kunnossa, hyvä niin! Pitää alkaa uittamaan sitä enemmän ja hakea sitä kautta kuntoa, Antti suunnitteliki jo soutuveneen ostoa. Silmänisku Jos se ei siinä pääsis itteään hajottaan vaikka eräs viisas kaveri sanoikin et varo vaan niin onnettomuusaltis narttu saattaa vaikka hukkua.. No mutta jälkeen.. Tein pitkän suoran jossa oli aika paljon ruokaa, yksi tyhjä pätkä puolessavälissä, jälki päättyi kannelliseen ruokakippoon. Hain Tinkan autosta ja se oli innoissaan menossa jäljelle, en meinannu saada sitä heti rauhoittumaan mutta pienen odottelun jälkeen sekin onnistui. "Jälki" ja sitten mentiin, suht rauhassa askel askeleelta nenä koko ajan aktiivisesti käyden, tyhjällä pätkällä vauhti tietty hieman nousi. Jäljen päässä koira suoritti hienosti talven harjoittelun jälkeen "esineen" ilmaisun (sitä Antti on tehny Tinkalle naksuttimella, kaikki kiitos hänelle siis) jonka jälkeen vapautin sen syömään. Jäi todella hyvä mieli ja nyt sitten jatketaan harjoittelua ahkerasti!

Talon kuntotarkastuksessa oli kaikki ok. Hyvä niin, aletaankin sitten muuttopuuhiin tässä kesän edetessä! 

Lopuksi taas kuva saastetta
Tiuku swimmaamassa


Uniasento ala Sökö


Mällistys kuvaajalle


Tiko ja Sökö

 

13.05.2009 - 19:29

Tässä on meidän Sökö. (7vko)

Kukkuu (7vko)

Ja minä luulin kasvattavani kukkia... (9vko)

Tämä meidän pieni herra on hyvinkin touhuisa tapaus. Ja omaa tahtoa löytyy, että siinä sitten kaks ittepäistä, Antti ja Sökö on nokat vastakkain.

13.05.2009 - 16:53

Tinka sitten ontuu taas, on ontunu jo lauantaista lähtien oikeaa takajalkaansa. Tänään käytiin eläinlääkärissä ja siellä huomattiin ontumisen johtuvan sisemmästä varpaasta, ilmeisesti se on venähtäny jotenkin. Nyt vaan sitten viikko lepoa ja tulehduskipulääkettä ja siitä pari viikkoa kontrolloitua liikuntaa.
Eilen löydettiin sitten se kauan kaivattu talo... Se on vuonna -66 rakennettu, lautaverhoiltu, 3h+k+s+at ja vaatehuone, omalla kaivolla, pihalla on varasto ja omppupuita, marjapensaita sekä pieni kasvimaa minulle. Tontti ei ole suuren suuri sinänsä mutta siihen mahtuu koirat oikein hyvin. Keittiö oli remonoitu 2000 tosin kaapin ovien väri oli meidän makuun hieman "räikeä" mutta katotaan sitten jos joskus vaihdetaan vaikka vaan pelkät ovet. Vesijohdot on uusittu 2001. Talossa oli aivan ihana lasikuisti jossa oli infrapunalämmitin, sen tietää missä mie luen kirjaa kesäpäivisin. Se oli vaan täydellinen pieni talo meille, se ei ole uusinta uutta mutta siinä se viehätys piileekin kun se on kuitenkin todella hyvin pietty ja suurimmat remontit tehty. Se olisi koti isolla K:lla. Hymy Ensiviikolla on kuntotarkastus, toivottavasti siinä ei löydy mitään ihmeellistä! Sittenhän sen loppuperin näkee..

Kirjoittaja
Elämää ei sen enempää
Lyhyesti

Tinka

SPN Ratsumestarin Inka
s. 15.4.2007
B/C 0/0

i: SchH 1 Huan Vom Talka Marda
e: BH Kampgårdens Stina

Perheen muut koirat

Tiko

SPU Troyen's Osmo
BH SchH3
s. 10.4.2004
A/A 0/0

i: Cito Vom Peroh
e: Troyen's Laku

Sökö

SPU Troyen's Öykkäri
s. 12.3.2009
i: Zar von der Schiffslache
e: Nena von der Fasanerie